Minä se oon! Syksy on tullut ja on pimeetä ja kylmää ja kaikkee. En tykkää. En varsinkaan sateesta, mutta onneksi vielä ei hirveesti ole satanut. Pimeellä en mene ulos, paitsi korkeintaan kakalle ja sit tuun äkkiä takas sisään. Jos ulkoillaan päivällä ja aurinko paistaa, niin kaikki on hyvin!
Olin tänä syksynä koulussa, taas. Koko perhe oli. Saatiin oikein yksityisopetusta. Mulle tehtiin ensin jotain testejä, ja niiden mukaan olen hyvin herkkäsieluinen koira. Äiti oli vähän ihmeissään, kun mä olen kuulemma viime kuukausina alkanut pomottaa kotona. Mutta jonkun on pakko! Jos kukaan ei pidä jöötä tässä hullunmyllyssä, niin mun on pakko, eiks ne tajua sitä?
Koulussa mulle opetettiin "ei", "paikka", "tule" jne. Ihan niinku mä en muka ennenkin olis osannut noita aina tarvittaessa. Mun mielestä läheskään aina ei vaan tarvii...äippä ja isi on ihan hirveitä tiukkapipoja. Että muka joka kerta pitäisi?!?
Ja nyt ne selittää sit kaikille, että tää on loppuelämän koulu ja että mä en saa pomottaa ja että mun pitää totella. En tajua ollenkaan, minkä takia en saa esimerkiks haukkua, kun ulkoa kuuluu omituisia ääniä. Isi sanoo, että ne on vaan auton ovia, mutta miks kaikki paiskoo auton ovia mun etupihalla? Tai miksi en saa haukkua mun veljelle, kun se juoksee vessaan tai ryntää sen huoneesta? Mä haluan vaan kertoa, että ei saa tulla ja mennä niin ryminällä. En tajuu!
Mut se pahin juttu, sitä en kehtaa edes tunnustaa. Mä oon ollu paha mun rakkaalle siskolle :(
Se on rakastanut mua liikaa, niin et mua alkoi ahistaa, ja nyt me opetellaan kokonaan uutta tapaa olla yhdessä. Oon saanut anteeksi mun törttöilyt, mutta nyt mun pitää tosiaan ihan oikeesti opetella uskomaan, että mä EN ole tän lauman johtaja, vaan noi ihmiset on. Mun siskokin. Vaikeeta se tulee olemaan, mutta kai se on pakko. Nyyh.
Viliä mä saan pomottaa, jos haluan. Mutta se ei suostu pomotettavaksi.
On se aika cool kissa, mutta en suostu olemaan yhtään sitä huonompi.
Näytin kesällä mökillä Vilille, että mäkin osaan pyydystää hiiriä ja leikkiä niillä ennen teloitusta.
Sitten söin hiiren turkkeineen päivineen. Oli aika lyhyt matka luonnosta ruokapöytään :)
Ai niin joo, näittekö jo, että mä oon päässyt kirjaan?
Äippä kirjoittaa lapsille seikkailukirjoja, ja tänä syksynä julkaistussa toisessa kirjassa seikkailee tietysti mäyräkoira, jolle minä sain olla mallina. Kirjassa koiran nimi on Nipsu, ja se on melkoinen salapoliisi. Äippä ei kelpuuttanut tuohon kanteen mitään muuta kuvaa kuin mun älykkään kuonon. Heh.
Kauniita syyspäiviä ja mukavia lenkuroita toivoo
kansikuvapoika Aku
ps. kirjoista kiinnostuneet, kannattaa vierailla sivulla
