sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Täys kymppi!

Nimittäin viikkoja mulla täynnä. Ja arvaattekos mikä muu?
No arvosana ensimmäisen viikon saavutuksista mun uudessa kodissa. Ainaski mun mielestä.

Ette usko vai? Mä voin luetella heti kymmenen esimerkkiä, ni kellekään ei jää epäilystä:

Itsearviointi ekasta viikostani:

1) Kotiuduin. Elikkäs mun perhe tottu muhun eikä ne enää itke entisen ajan perään eikä haikaile niitä päiviä, kun mua ei vielä ollut. (äiti: "mites ne sun itkemiset?")

2) Nukuin hyvin. Ja pidin seuraa äitille, kun se jostain syystä nukkui sohvalla koko viime viikon. Se piti ihme hurinaa nukkuessaan, olikohan se kipee tai jotain? Yritin olla ihan hiljaa ja hipsin välillä pisullekin niin, etten herättäny sitä. Mutta kyllä se kuiteski kerran yössä heräsi. (äiti: "niin, pyyhkimään niitä pissoja...")

3) Söin. Huomasin, että mun ihmiset vahti ruokakuppia ja sitä, missä tahdissa siitä katosi ruoka, ni mä päätin välillä hotasta sen ihan tyhjäksi. Joskus piti nuolla tyhjääkin kuppia, kun ei ne tajunnu täyttää sitä tarpeeksi usein. Vaikka ei se nuoleminen kyl useinkaan mitään auttanut... (äiti: "olisit syönyt ajallasi...")

4) Juoksin pihalla ja otin haltuun mun vahtialueen. Se on iso, ja se on onneksi aidattu, niin pysyy epäilyttävät tyypit ulkopuolella ja mun vahtihomma on vähän helpompaa. Juoksin jo ekalla viikolla ihan hirmuisesti. Talon takana oleva metsä on erityisen vaativa vahdittava. Sieltä kuuluu koko ajan jotain ääniä, ja niitä täytyy tarkkailla. (äiti: "onhan siellä tosiaan pari oravaa...")


5) Opin kulkemaan portaita. Jep. Sisältä terassille on valtavan suuret rappuset (äiti: "hah, kaksi pientä porrasta"), ja osaan kulkea ne nyt aivan itse ylös alas ilman apua...hyps ja hyps vain.



6) Leikin ja pelasin. Täällä on ihmisveli Eemeli ja ihmissisko Henna. Mä olen leikittänyt niitä, ne on vielä lapsia. (äiti: "hmm...mikäs sä sitten olet?")



 7) Otin tilanteen haltuuni. Kun ei tääl ihan selvästi kukaan muu sitä tehnyt, niin mun piti. Eli näytin näille ihmisille, että jos ne ryppyilee, niin ne voi tulla kokeilemaan, miltä mun purukalusto tuntuu. Ne on aika usein jo päässy sitä kokeilemaan, ku selvästi täällä on ollu kaaosta ilmassa. (äiti: "sanonko, missä on kaaosta....")

8) Haukuin. Kyllä vain. Eiks mäyräkoiran kuulukin haukkua? Eilen illalla, iskä ei halunnut tehdä tuttavuutta mun purukaluston kanssa ja se yritti niinku itse ottaa tilanteen haltuun (mikä on ihan käsittämätöntä), ni me vähän keskusteltiin. Mä jouduin haukkumaan sille. Kyl se onneks kerrasta uskoi.

9) Olen käynyt hihnalenkillä. Joo. Enhän mä mitää hihnaa tarvitsis, mutta vissiin lain mukaan - ku ihminen ja koira on yhdessä lenkillä - niitten välillä kulkee hihna. Ja onhan se tietysti turvallisempaa silleen, ettei ihminen lähde vahingossa ihan omille teilleen. Joka tapauksessa ihan kivaa se on ollut, varsinkin se syliosuus, ku vaikka iskä nostaa syliin ja kantaa ne tylsimmät osuudet, kuten märät asvaltit. Ja enhän mä kuitenkaan jaksais kantaa noita isoja mörsköjä, että parempi näin päin.



Lenkillä on ihanaa tarkkailla luontoa, on paljon upeita hajuja ja hienoja kukkia. Mä oon huomannut, että mä tykkään kukista aika paljon.



10) Olen oppinut katsomaan äitiä silmiin. Eiks o hassua! Juu. Äiti puhuu katsekontaktista. Ihan niinku mä en katsois sitä muutenki, ni se on halunnut, että me oikein harjotellaan sitä. No okei....mä olen nyt sitten suostunut siihen juttuun, kun aina kun mä katson sitä silmiin, mä saan herkkua. Joo, hullun hommaa, mutta menköön nyt.




Eli kyl tää mun mielestä on niin täys kymppi tää viikko.

Bonuksena voin vielä sanoa pari juttua, mitä mulle selvisi: mulla on mummo ja mulla on kummitäti. Kyllä!
Kummitädin mä vien sitten joskus myöhemmin näyttelyyn, kunhan se ensin vähän perehtyy asiaan. Mummon kanssa me vaan jutellaan mukavia :)

Nyt mä lähden nukkumaan. Tavataan taas kaikki kamuset, missä ikinä oottekin!

Aku



maanantai 14. heinäkuuta 2014

9 viikkoa!

Heipsan!

Eilen eli sunnuntaina 13.7.2014 täytin 9 viikkoa. Olen siis jo melkein iso poika. Selvisin ekasta yöstä uudessa kodissa ihan hengissä, vaikka se vähän koville ottikin. Päätinkin heti aamulla, kun olin aamukahvilla Ville-isin kanssa terassilla, että tästä tulee hyvä päivä:


Niinpä mä sitten puuhailinkin kaikenlaista, kuten juoksentelin ympäri pihaa, leikin mun uusilla leluilla, otin päiväunia (usein), söin ja....olin suloinen :)









Toisen yön mä nukuinkin jo ihan tukkina, kerran kävin vaan pisulla ja pari kertaa äiti mua silitteli. Mutta maanantainaamuna sitten 6.30 ilmoitin perheelle, että huomenta, se olis uusi aamu!

Ja kaikki oli just ihan ok :)

Palaillaan....

Kotona Mäntsälässä

Moikka taas!

Nyt me vihdoin ehditään äitin kaa kirjotteleen. Toi muuttorumba vei nääs aikaa, se on aina semmonen urakka, niinko tiedätte. Pitää pakata ja purkaa ja rahdata paikasta toiseen. Mutta nyt tilanne on jo rauhoittunut, ja mä olen aloittanut kotiutumisen oikein hienosti.

Elikkäs asustan Mäntsälässä; Helsingin ja Lahden puolivälissä. Hyvien yhteyksien päässä siis. Äiti sanoo, että tästä paikasta on tehty laulukin, jonka nimi on "Mäntsälä mielessäin", ja että siinä laulussa sanotaan, "kuka Mäntsälässä viihtyy, sitä ymmärrä en". No mutta mä ainakin viihdyn ihan hyvin, sen voin sanoa jo kahden ensimmäisen päivän perusteella.

Tässä muutama kuva siitä, kun mä tulin uuteen kotiin lauantaina 12.7.2014 hyvin nukutun automatkan jälkeen. Kuten huomaatte kuvien vauhdikkaasta laadusta, mulla oli hurja tutkimustahti päällä heti ensi minuuteista:






































Sitten kun talo oli suunnilleen tutkittu ja asuinkelpoikseksi todettu, päätin ottaa keppokevyet tupsluurit sapuskan päälle Henna-siskon kainalossa.



Illalla mulle tuli ikävä entistä kotia ja mammaa ja koirasiskoja ja koko isoa perhettä siellä. Mun uusi perhe järjesteli mun lohduttamiseksi siskonpetiä lattialle. Mutta mä olin sitä mieltä, että iso peti olis niinku mua varten. Ja sitä paitsi Sari-äiti on aivan mainio purulelu, vaikka äiti ei ole samaa mieltä.




Ei tuosta siskonpetistä sitten tullutkaan mitään, ja minut laitettiin nukkumaan omaan koppaani makuuhuoneeseen. Yöllä oli kamala ikävä, itkin kovasti. Äiti hyssytteli ja sylkytteli minua melkein koko yön.

Aamulla kaikki olikin jo paremmin.